Mie olen 34-vuotias energiatekniikan diplomi-insinööri, äiti ja kuntapäättäjä. Perheeseeni kuuluu kaksi poikaa (7v ja 5v). Asumme Raisiossa ja olen tällä hetkellä Raision kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Olen myös Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen.
Olen kotoisin Etelä-Karjalasta, pienestä kunnasta nimeltä Luumäki. Lapsuuteni kasvoin maatilalla ennen kuin jouduimme luopumaan siitä kannattamattomana elinkeinona. Oli iso muutos muuttaa Luumäen peräkyliltä keskustaan Taavettiin, jossa koulumatkan pystyi kulkemaan pyörällä taksin sijaan ja kauppareissulle pystyi lähtemään pikaisesti sen kummempia miettimättä. Kaveritkin asuivat ihan lähellä. Taavetissa kävin kouluni aina lukion loppuun saakka.
Luumäeltä lähdin lukion jälkeen vuonna 2006 opiskelemaan Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Pääaineeni oli energiatekniikka ja sivuaineina voimalaitostekniikka ja talotekniikka. Opiskelujen aikana osallistuin aktiivisesti sekä ainejärjestötoimintaan että ylioppilaskunnan toimintaan. Keväällä 2010 suoritin vaihto-opiskelut Yhdysvalloissa Chicagossa Illinois Institute of Technologyssä.
Opintojen loppusuoralla pääsin töihin Kouvolaan vuonna 2011. Työn ohessa suoritin viimeisiä kursseja yliopistolla ja mietin diplomityölle aihetta. Muutimme mieheni kanssa Turkuun vuonna 2012 uusien työtehtävien perässä. Pääsin töihin Turun telakalle ja sain myös tehdä diplomityöni työn ohessa. Valmistuin vielä samana vuonna diplomi-insinööriksi. Telakan kirjoilla olin vuoteen 2016 asti, jolloin siirryin nykyiseen työhöni korjausrakentamisen pariin.
Olen pienestä pitäen ollut onnekas saadessani harrastaa ja tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Nuorena ajoin kilpaa kartingia, pelasin
salibandyä ja jalkapalloa, olin mukana harrasteteatterissa ja soitin kitaraa. Vaikka asuin pienellä paikkakunnalla, oli harrastusmahdollisuudet silti loistavat. Nykyisin harrastan suunnistusta ja tanssia sen verran kuin niille aikaa riittää. Kesän kohokohtiin kuuluu Jukolan viesti ja suunnistaminen Venla-joukkueessamme. Nykyisin aikaa vievät myös lasten harrastukset. Koko perheen yhteisenä kiinnostuksen kohteena on moottoriurheilu.
Vaaleihin mie olen lähtenyt mukaan halusta vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Uskon vahvasti, että minulla on jotain sellaista annettavaa, joka tekee maastamme ja kaupungistamme vieläkin paremman paikan elää, kasvaa ja yrittää. Haluan, että lapseni ja heidän lapsensa pystyvät nauttimaan kauniista maastamme ja puhtaasta luonnosta samalla tavalla kuin me olemme voineet nauttia ja että heidän tulevaisuuteensa näyttää turvalliselta ja turvatulta. Uskon siihen, että yhteistyöllä voidaan tehdä suuriakin muutoksia, kunhan vain tahtoa löytyy.
Päättäjänä mie olen harkitseva ja kuunteleva. Arvostan keskustelua ja kaikkien mielipiteiden kuuntelemista. En ole aina ensimmäisenä äänessä huutamassa omaa mielipidettäni, mutta se ei tarkoita etteikö sellaista löytyisi. Haluaisin edistää keskustelevampaa politiikkaa. Näin some-aikana tuntuu, että kuka huutaa eniten ja koviten on myös eniten oikeassa. Perustelut ja faktat tuntuvat jäävän toissijaisiksi.
Minä lyhyesti
Työt:
Tiimipäällikkö, RTC Vahanen Turku Oy 2019-
Projektipäällikkö, RTC Vahanen Turku Oy 2016-2019
Järjestelmäasiantuntija, Meyer Turku Oy 2012-2016
Energia-asiantuntija, Etteplan Design Center 2011-2012
S-Market Taavetti, kassahenkilö satunnaisesti 2006-2010
Metso Power, harjoittelija kesä 2009
UPM Kymmene, talteenottolinjanhoitaja kesä 2008
Gasum Oy, harjoittelija kesä 2007
Skanska Tekra Oy, harjoittelija kesät 2004 ja 2005
Koulutus:
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2006-2012, DI
Illinois Institute of Technology, kevät 2010
Taavetin lukio 2003-2006
Luottamustoimet:
Raision kaupunginvaltuutettu 2017-2021
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja 2017-2021
Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen 2017-2019
Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n hallituksen jäsen
Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirihallituksen jäsen 2020
Kokoomuksen puoluevaltuuston varajäsen 2018-2022
Kokoomuksen Raision kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja 2018
Raision Kokoomus ry puheenjohtaja 2019-2021
Raision Kokoomus ry:n sihteeri 2017-2018
LTKY:n hallituksen jäsen 2009
Ainejärjestö Armatuurin hallituksen jäsen 2007-2009